Nürnbergin puoluepäivät kansallissosialistisina kirkonmenoina

 Tämä essee käsittelee kansallissosialistisen Saksan propagandaa ja eritoten vuosina 1933-1938 pidettyjä Nürnbergin puoluepäiviä teoreettisena viitekehyksenään mm. Hans Maierin, Michael Burleighin ja Randall L. Bytwerkin tulkinta kansallissosialismista kvasi-uskontona tai sekulaarina uskontona. Kansallissosialistisen Saksan ja Saksan Demokraattisen Tasavallan propagandaa käsittelevässä kirjassaan Bending Spines Bytwerk esittää että verrattuna demokraattisiin valtioihin totalitarististen valtiokoneistojen propaganda on lähempänä propagandan kirkollista alkulähdettä. Tästä näkökulmasta katsoen Nürnbergin puoluepäiviä voidaan ymmärtää kansallissosialistisen ”uskon” suurimpana messuna jonka tehtävänä oli niin esitellä kuin valaa uskoa kansallissosialismin opinkappaleisiin.

Länsimaisten demokratioiden poliittisten puolueiden aatteiden ja tavoitteiden eroavaisuutta kansallissosialismiin kuvaili tuleva propagandaministeri Joseph Goebbels vuonna 1928 seuraavasti:

On mahdotonta löytää miljoonia ihmisiä jotka olisivat valmiit antamaan henkensä jonkin taloudellisen ohjelman puolesta, mutta miljoonat ovat valmiita kuolemaan pelastussanoman, evankeliumin puolesta. Ja meidän liikkeemme on muodostumassa sellaiseksi.

Uskonnollisen ideologian tavoin tarjosi kansallissosialismi kaikenkattavan maailmankatsomuksen, opin pelastuksesta ja kadotuksesta pyrkien ulottamaan vaikutusvaltansa kaikkeen inhimilliseen toimintaan yksilössä ja yhteiskunnassa. Kansallissosialistit katsoivat olevansa saksalaisen kulttuurin ja perinteiden kulminoituma esittäen itsensä Preussin kuninkaan Fredrik Suuren ja Saksan rautakansleri Otto von Bismarckin työn jatkajina ja valittuina seuraajina. Samaten he tähdensivät olevansa poliittisen puolueen sijaan liike jonka tarkoituksena oli Saksan uudelleensyntyminen Führerin, johtajan, johdatuksella joka omien sanojensa mukaan ”kulkee unissakävelijän varmuudella tietä, jota Kaitselmus käskee hänen kulkea” päämääränään tuhatvuotinen valtakunta. Kansallissosialismin mukaan olemassaolo oli kamppailua ja suurin, kosmiset mittakaavat omaava taistelu oli arjalaisten germaanien ja juutalaisten välinen taistelu maailman herruudesta. Juutalaiset ja heihin liitetyt rasistisiin myytteihin pohjautuvat ominaisuudet esittivät kansallissosialistisessa uskossa pahuuden ja pimeyden voimia. Arjalaisessa, eritoten saksalaisessa kiteytyivät sitten kansallissosialismin hyveet – rohkeus, tahto, kuuliaisuus, luovuus ja veren ja maan myyttinen yhteys. Tärkeimpänä yksilön ominaisuutena kansallissosialismi piti tämän rodullista puhtautta, vankkumatonta uskoa ja kuuliaisuutta kansallissosialismin oppeja ja johtajaa kohtaan – ei älyllistä sitoutumista. Kansallissosialismin uskonnon kaltaisiin piirteisiin kuului ”liikeen marttyyrien” kuten vuoden 1923 epäonnistuneen vallankaappausyrityksen uhrien tai SA-huligaani Horst Wesselin pyhimysmainen käsittely – heidät kuvattiin hagiografisissa elämänkerroissaan täysin moitteettomiksi ihmisiksi ja heidän väitettiin antaneen henkensä Saksan, johtajan ja kansallissosialistisen liikkeen puolesta ja jatkavan elämäänsä Saksassa sitä johtavina ja innoittavina henkinä. Adolf Hitler esitettiin tehtäväänsä kohtalon valitsemana erehtymättömänä johtajana jonka ympärille muodostui Führer-kultti. Hitler oli kansallissosialismin profeetta, Saksan ruumiillistuma joka vaati ehdotonta kuuliaisuutta ja hänen Mein Kampf aatteen pyhä kirja. Totalitaristinen kansallissosialistinen valtio muistutti hyvin paljon keskiaikaista kirkkovaltiota jossa kirkko ja valtiovalta olivat käytännöllisesti katsoen yhtä ja papin, uskon vaalijan, tehtävän täyttivät propagandistit.

Kuusi viikkoa Hitlerin valtakunnankansleriksi nimityksen jälkeen maaliskuussa 1933 Joseph Goebbels joka vuonna 1931 oli Wille und Weg-artikkelissaan selittänyt propagandan olevan kansallissosialistisen politiikanteon tärkein osa sai johdettavakseen Kansanvalistuksen ja propagandan ministeriön joka nopeassa tahdissa ryhtyi valvomaan ja muokkaamaan Saksan viestimiä kansallissosialismin palvelukseen. Termin propaganda alkuperä on paavi Gregorius XV:n vuonna 1622 perustamassa Sacra Congregatio de Propaganda Fide -yhteisössä jonka tehtävä oli edistää katolisen uskon levittämistä Uudessa Maailmassa ja kamppailla protestantismia vastaan. Vaikka termillä propaganda oli huono maine jo ensimmäisen maailmansodan jälkeen kansallissosialistit pyrkivät esittämään sen positiivisessa mielessä kutsuen vihollisen propagandaa kiihotukseksi. Goebbels ja Hitler suhtautuivat vähättelevästi kansanjoukkojen käsityskykyyn ja siitä syystä kansallissosialistinen propaganda käytti yksinkertaisia, iskeviä mutta silti epämääräisiä iskulauseita ja fraaseja joiden ohjelmallinen, konkreettinen sisältö oli vähäinen mutta tunteisiin vetoavaisuus suuri.

Tärkeintä oli propagandan luoma tunnelma ja innostus, ei todellisuus – esimerkiksi Saksan moottoritiejärjestelmää oli suunniteltu jo Weimarin tasavallan aikana mutta kansallissosialistinen hallinto sai esitettyä sen omana ideanaan ja saavutuksenaan. Kansallissosialistit ymmärsivät hyvin, että nimenomaan mielikuviin vaikuttamalla saksalaisten omakuvan ja suhtautumisen muihin muuttaminen onnistui parhaiten – ja mitä lähempänä propaganda oli tavallisen kansan elämää rakentuen perinteisiin ja yleisiin käsityksiin sitä tehokkaampaa se oli. Goebbels ja Hitler loivat myöskin pahamaineisen ”Suuren valheen” käsitteen – on parempi kertoa suuri emävale kuin pieni. Pienen valheen paikkaansapitävyys on helppo kumota, mutta kuinka parilla lauseella voi kumota väitteen esimerkiksi siitä että Lokakuun vallankumous Venäjällä oli juutalainen salaliitto? Hitler ja muut kansallissosialistit uskoivat enemmän puhutun kuin kirjoitetun sanan voimaan, siksi joukkokokouksilla oli merkittävä osuus kansallissosialistien propagandassa – tunteiden herättäminen onnistuu paljon helpommin puhujan läsnäollessa, puhujan intohimoisuus tarttuu kuulijoihin ja koska viestintä on viiveetöntä ja kokonaisvaltaista on vastaanottajan lähes mahdotonta pysähtyä ajattelemaan kriittisesti väkijoukon ympäröimänä. Olavi Paavolainen, joka osallistui vuoden 1936 Kunnian puoluepäiviin totesi kirjassaan Kolmannen Valtakunnan vieraana ettei kansallissosialismin luonnetta kykene ymmärtämään osallistumatta heidän joukkokokouksiinsa.

Uskonnollisen liikkeen tavoin kansallissosialistisessa järjestelmässä muodostui nopeasti omat ”pyhät juhlapäivänsä” perinteisten uskonnollisten ja kulttuuristen juhlapäivien lisäksi, kuten tammikuun 30. päivä Hitlerin kansleriksi nimityksen takia, puolueohjelman päivä 24. helmikuuta, Hitlerin syntymäpäivä 20. huhtikuuta ja vuoden 1923 vallankaappausyrityksen muistopäivä 9. marraskuuta. Näihin juhlapäiviin liittyi usein suureellisia joukkotapahtumia mutta tärkein kansallissosialistinen joukkotapahtuma oli syyskuun alussa järjestetyt puoluepäivät Nürnbergissä. Ensimmäiset puoluepäivät oli järjestetty Coburgissa vuonna 1920 ja Nürnbergistä tuli niiden vakiintunut pitopaikka vuonna 1927. Burleigh kuvaa puoluepäiviä sekoitukseksi kansanjuhlaa, sotilasparaateja, poliittista kokousta ja pyhää tapahtumaa jonka ytimenä oli oli kansallissosialistisen tahdon ruumiillistuminen yksilössä. Tämä ydinajatus on verrattavissa uskonnolliseen tilaisuuteen osallistumiseen. Puoluepäivillä esiintyi diktatorisen totalitarismin banaaliuden sijaan idealistinen kuva kansallissosialistisesta Volksgemeinschaftista, kansanyhtenäisyydestä, ja kansallissosialistisen valtion saavutuksia, kuten Arbeitsdienstin, pakollisen työpalvelun mobilisoituja työläisiä ja kasvavaa armeijaa esiteltiin ylpeydellä - kirjassaan Paavolainen kutsuu puoluepäiviä maskuliinisuuden pandemoniumiksi merkillepannen kansallissosialismin mieskeskeisyyden. Vaikka puoluepäivillä pidettiin paljon puheita niiden asiasisältö oli pelkkää kansallissosialististen fraasien jankkausta ja teorioiden sijaan vaikutettiin Joachim C. Festin sanoin ”geometrian viehätyksellä” - oli lähes mahdotonta olla vaikuttumatta siitä spektaakkelista kun esimerkiksi tuhansia Deutsche Arbeitsfrontin miehiä marssi synkronisoidusti yhtä tahtia paraatikentällä. Idea yhden tahdon ja yhden mielen johtamasta Saksasta konkretisoitui näin joukkomarssin voimassa yksilöllisyyden hävitessä massaan. Yksilöllä on halu kuulua joukkoon, ja voimaa ja uskoa asiansa oikeutukseen uhkuva joukko on erittäin puoleensavetävä. Marssien propagandistinen voima on siinä, että että pelkällä spektaakkelinomaisuudellaan ne sivuuttavat älylliset argumentit vetoamalla suoraan tunteisiin, herättäen kunnioitusta ja ehkä pelkoakin. Puoluepäivien tilaisuuksia varten rakennetut Albert Speerin suunnittelemat rakennelmat kuten Pergamonin alttaria muistuttava Zeppelinhaupttribüne olivat suunhiteltu antiikin temppeleitä ja kristillistä alttaria assosiovoiviksi tarkoituksenaan viitata myyttiin arjalaisen kulttuurin roolista eurooppalaisen kulttuurin ja sivistyksen alkulähteena. Hakaristilippujen ja muiden kansallissosialististen symbolien määrä oli valtava ja niiden sijoittelu muistutti uskonnollisten symboleiden käyttöä kirkoissa. Paavolainen kirjoittaa että lavastukset tähtäävät nimenomaan kultin perustamiseen esittäen havainnon että diktatuurit nimenomaan vetoavat uskoon. Puoluepäivillä käytetyt usein Speerin suunnittelemat tehokeinot kuten öiset kohti taivasta osoittavat valonheittimet vahvistivat temppelinomaista pyhättövaikutelmaa. Kansallissosialistisen uskon pääopinkappaleista oli usko johtajaan, Führeriin Adolf Hitleriin. Se asia, että Hitler koetettiin esittää puoluepäivillä puolijumalallisena hahmona tulee selväksi jo Leni Riefenstahlin Triumf des Willensin, puoluepäiviä käsittelevän propagandistisen dokumentin alkujaksossa jossa Hitler laskeutuu taivaista – lentokoneella tosin – mutta vertauskuva on selkeä. Zeppelinkentän lavastukset ja muiden kansallissosialististen johtohahmojen pitämä kunnioittava etäisyys puhetta pitävään Hitleriin esittivät hänet monumentaalisena, profeettamaisena hahmona – pyhän kansallissosialistisen Saksan ruumiillistumana. Puolueen varapuheenjohtaja Rudolf Hess ilmaisi asian suoraan puoluepäivillä pitämässään puheessa: ”Puolue on Hitler, Hitler on Saksa, Saksa on Hitler”. Puoluepäivien yksi tärkeimmistä osioista oli Fahnenweihe, lipunvihkintätilaisuus jossa kansallissosialismin mystisyys ja metafyysisen kultin kaltaisuus tuli ilmeiseksi mukaelmassa keskiaikaisesta reliikinpalvonnasta. Kansallissosialismin pyhä reliikki oli vuoden 1923 olutkapakkavallankaappausyrityksessä käytetty hakaristilippu johon oli roiskunut muutaman vallankaappausyrityksessä kuolleen puoluejäsenen verta. Tätä tilaisuudessa käytettyä verilippua, Blutfahnea, säilytettiin Münchenin puoluepäämäjassa missä kaksi SS-miestä vartioi sitä taukoamatta. Lipunvihkintätilaisuudessa Hitler piteli verilippua ja jokaisesta puoluepiiristä (Gau) kävi edustaja lippunsa kanssa Hitlerin luona jolloin Hitler painoi vasemmalla kädellään liput yhteen ”pyhittäen” edustajan lipun verilipulla tehden samalla Hitler-tervehdyksen. Verilipulla vihkiminen oli selkeän uskonnollinen rituaali vahvistaen kuvaa kansallissosialistisesta Saksasta kirkkovaltion kaltaisena uskonnon ja politiikan yhteensulautumana.

Kansallissosialismin keskeisimpiä aineksia olivat, Olavi Paavolaisen sanoin, sen myytti, rituaali ja symboli. Tahdosta ja uskosta, verestä ja maasta pyhinä asioina saarnaavana se näyttäytyy eittämättömän irrationaalisena keskellä rationaalista, teknologisesti kehittynyttä 1900-lukua mikäli sen ymmärtää pelkkänä poliittisena ideologiana. Mutta kansallissosialismi ei ollut pelkkä poliittinen ideologia. Se oli kristillisen uskon tavoin kokonaisvaltainen maailmankatsomus jonka milleniaanisena tavoitteena oli Saksan uudelleenherättäminen uuteen uskoon, uskoon kansallissosialismiin. Nürnbergin puoluepäivät eivät olleet modernin poliittisen puolueen kokous jossa puolueen ideologiasta, tavoitteista ja toimintatavoista käytäisiin keskustelua vaan propagandistinen palvontariitti jonka tarkoitus oli muokata osallistujensa identiteettiä. Puoluekokouksessa kansallissosialistinen liike ja sen johtama valtio konkretisoitui joksikin mihin yksilö kykeni samaistamaan itsensä tulemalla osaksi sitä samalla kun sen myytillistä, metafyysistä puolta korostettiin. Se propagandistinen teho, mikä puoluekokouksilla oli, perustui kansallissosialismin uskonnonomaisuuteen ja se oli toteutettu parhalla mahdollisella tavalla ja sotilaallisella täsmällisyydellä. Samalla tavoin kuin Rooman kirkkojen loiston oli tarkoitus häikäistä ja vakuuttaa maaseudulta tulleet talonpojat loistollaan kirkon jumalallisesta voimasta oli Nürnbergin puoluepäivien tarkoitus häikäistä ja vakuuttaa saksalaiset kansallissosialistisen valtion ja aatteen voimasta ja oikeutuksesta. Usko jonkin asian oikeutukseen saa ihmisen käyttäytymään sen mukaisesti ja se on propagandan ydin.

Lähdekirjallisuus

Burleigh, Michael 2000: Kolmas Valtakunta – uusi historia, englanninkielisestä alkuteoksesta The Third Reich: A New History suomentanut Seppo Hyrkäs, WS Bookwell Oy, Juva 2004

Bytwerk, Randall L. 2004: Bending Spines – The Propagandas of Nazi Germany and the German Democratic Republic, Rhetoric And Public Affairs Series, Michigan State University Press, East Lansing, Michigan 2004

Paavolainen, Olavi 1936: Kolmannen Valtakunnan vieraana, K. J. Gummerus Oy, Jyväskylä 1975

Taylor, Philip M. 2003: Munitions of the mind: A History of Propaganda From the Ancient World to the Present Era, 3^rd edition, Oxford University Press, Manchester 2003